Lauantairetki luontopolulle

Viikonloppu ja arkipäivät tuntuvat sekottuvan toisiinsa. Joka tapauksessa ollaan pääosin kotona ja oman perheen kesken. On silti ihanaa, että voi välillä muutamaksi päiväksi unohtaa koulutehtävät ja etätyöt, videopalaverit ja liikuntapäiväkirjan täyttämisen.

Tuntuu myös, että meidän jokaisen pää tarvitsee tuuletusta ja edes pientä maisemanvaihdosta säännöllisin väliajoin. Ja vaikka olemme retkeilleet lähimetsissä myös arkiviikolla, on ihanaa ajaa johonkin edes vähän kauemmas ja tutustua uusiin paikkoihin.

Suomiehen luontopolku oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta emme olleet saaneet aikaiseksi lähteä siellä käymään. Tänään pakattiin lauantaikarkit taskuun ja lähdettiin lopulta tutustumaan sinne.

Paikka sijaitsee Hyvinkään puolella lähellä Nurmijärven rajaa, Suomiehen kylän alueella. Luontopolku kulkee vanhalla soranottoalueella ja sinne on rakennettu nähtäväksi myös taidetta. Lasten lemppari oli ehdottomasti kivilabyrintti, jota juoksivat monta kertaa ristiin rastiin ja ympäri.

Meillä oli tänään mukana croozer-pyöräkärry, jossa vauva nukkui ja välillä myös kaksivuotias pakotettiin kyytiin, kun kulku meinasi karkkipussin kanssa olla isompien mielestä turhan hidasta. Olin etukäteen selvittänyt, että alueella kulkee kaksi merkattua reittiä, joista toista pitäisi päästä kulkemaan hyvin rattaiden kanssa.

Sorakuopan pohjalla meneekin hiekoitettu kävelyreitti, jota pääsee hyvin työntelemään, mutta maisemat ovat melko tylsät. Lopulta päätettiin ottaa pieni riski ja lähteä osa matkasta polkua pitkin, vaikka meillä olikin rattaat. Polku oli isopyöräisillekin rattaille melko haastava, mutta kannatti. Maisemat ovat kuopan reunalta ihan eri tasoa, kun pohjalta katsottuna. Myös alueen suurin taideteos, jättiläisen jalanjälki, näkyi ylhäältä ihan eri tavalla.

Nyt alkukeväästä maisema oli vielä melko karu, mutta omalla tavallaan kaunis silti. Aion palata Suomieheen joskus yksin ja juosta polkuja ristiin rastiin. Perheen kanssa ehkä uudestaan kesällä, kun puissa on lehdet ja kukatkin heränneet eloon.

Ilma oli tuulinen, mutta aurinko paistoi. Hymyt huulilla palasimme kotiin syömään. Ehkä aiomme huomenna vielä toiselle viikonloppuretkelle.

Korona meillä

Vaikka joka paikka on täynnä koronaa, on ehkä pakko jakaa omia mietteitä sen suhteen.

Kun on aluksi lukenut vain joitain satunnaisia uutisia jostain kaukaa, jostain erikoisesta viruksesta, tuntuu hullulta, että se oikeasti on yhtäkkiä myös täällä. Meillä Suomessa otetaan käyttöön poikkeustilalaki, koulut suljetaan ja lähes jokaisen suomalaisen arki muuttuu perusteellisesti.

Ajattelen, että tämä karanteenielämä tuli meidän perheelle hyvään saumaan, jos sellaista nyt on olemassa. Olen äitiyslomalla joka tapauksessa kotona, joten minun työkuvioitani tämä ei sotke millään tavalla. Tavallisena arkena olisin nuorimman kanssa muutaman päivän viikossa kahdestaan kotona, kun viisi isompaa lasta viettävät päivänsä koulussa ja päiväkodissa. Siihen verrattuna tietysti se, että kaikki kuusi ovat joka päivä kotona, on melko suuri muutos. Ensimmäisellä viikolla muutokset tuntuivat joka tapauksessa melko kevyiltä.

Olen osannut olla kiitollinen siitä, että meidän koululaiset ovat vasta alakoulun ensimmäisillä luokilla ja heille oppiminen on helppoa. Minua ei ole tarvittu koulutehtävien avuksi juurikaan.

Rytmi muodostui alkuun luonnollisesti pienempien mukaan. Aamupäivällä ulkoiltiin koko porukalla ja ruoan jälkeen, kun 2-vuotias meni päiväunille, aloitettiin kouluhommat. Sillä mentiin koko ensimmäinen viikko, kun mies kävi vielä koululla suunnittelemassa oman etätyönsä järjestämistä.

Nyt toisen viikon lopulla tuntuu, että etätyöt olikin meidän perheessä lopulta ratkaisevampi asia. Kaikki ei ensimmäisinä päivinä sujunutkaan ihan toivotusti, yhteydet pätkivät ja me molemmat miehen kanssa kiristelimme hermoja omista syistämme. Hän kaikesta siitä stressistä, miten saisi omien, sähköisiin alustoihin tottumattomien ekaluokkalaisten etäopetuksen hoidettua ja minä siksi, että hän kotiin jäätyään oli sekoittanut meidän arkirytmin ja naputteli tuskastuneena tietokonettaan keittössä puoli päivää.

Pieni apu saatiin jo tiistaina siitä, että rakennettiin kodinhoitohuoneen ulko-oven syvennykseen työpöytä. Saattoi olla talon ainoa neliö, joka ei ollut vielä hyötykäytössä. Mies nimesi paikan konttoriksi ja on tehnyt loppuviikon töitä siellä, rauhassa oven takana.

Eilen, sen jälkeen kun olin purkanut raivoani niin, ettei se jäänyt naapureillekaan epäselväksi, keskusteltiin muutamat asiat läpi. Sovittiin, että ensi viikolla minä ja lapset palataan ensimmäisen viikon rytmiin: ulkoilua aamupäivällä ja koulutehtäviä iltapäivällä. Mies voi tehdä omat työnsä silloin kun tarvitsee, suurimmaksi osaksi aamupäivän aikana.

Nyt kiskon poikien kanssa aamupuuroa naamaan ja aion nauttia viikonlopusta. Ehkä jatketaan vähän kuistin remonttia ja retkeillään kevätsäässä. Luottavaisin mielin kohti uutta arkiviikkoa, eiköhän tämä tästä taas.

Lohdullista silti, että tämä tilanne koskettaa samaan aikaan meitä kaikkia. Jokaisella on omat sopeutumisongelmansa ja mielialanvaihtelunsa. Kevätaurinko on varmasti helpottanut monen mieltä, yritetään pärjätä yhdessä erillään myös ensi viikolla, vaikka ainakin täällä tulee luultavasti räntää. Miten korona on vaikuttanut teidän arkeen?