Vaunu perässä metsään

Ajattelin palata vielä myöhemmin yhteen pidemmän kesälomareissun tunnelmiin, kun saan kuvat käsiteltyä, mutta nyt on tuoressaa muistissa tämän kesäloman viimeinen reissu. Nyt äkkiä muutama sana ja kuva siitä, ennen kuin koulu alkaa ja kesä on vain muistoja.

Ajelimme ystäväperheen kanssa asuntovaunuilemaan pariksi yöksi Evon Niemisjärville, keskelle ei mitään, ihan metsään. Mies oli käynyt yhden yön siellä viikkoa aiemmin poikien kanssa, mutta me muut emme olleet koskaan aiemmin. Tarkoituksena oli uida, retkeillä ja ihan vaan olla yhdessä. Näitä kaikki saimme ja vähän vielä enemmän, kesä antoi parhaita kelejään vielä tälle elokuulle.

Raahattiin metsään mukaan kaikille pyörät. Vaikka kahden aikuisen ja viiden lapsen pyörien ja pyöräkärryn pakkaaminen mukaan vaati jonkun verran järjestelyjä, se ehdottomasti kannatti. Varsinkin lasten pyörät olivat kovassa käytössä, vanhan käytöstä poistetun leirintäalueen metsäteitä oli mukava suhailla edestakaisin.

Vietettiin paljon aikaa pienen kävelymatkan päässä olevalla uimarannalla ja sen viereisellä nuotiopaikalla. Perjantai-iltana käveltiin muutamalle muullekin Niemisjärvien ympäristössä olevalle laavulle ja nuotiopaikalle, mutta viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua oli houkutellut paikalle reippaasti väkeä ja kaikilla paikoilla oli jo muita seurueita.

Lapset silminnähden nauttivat olostaan ja teki reissu itsellekin hyvää. Jopa aiemmin viikoilla kuumeillut vauva oli kohtalaisen tyytyväinen ja nukkui vaunussa hyvin. Lauantaina tehtiin vielä pieni retki metsäpolkuja pitkin kalliolle laittamaan notskiruokaa ja sitten meidän matka taittui takaisin kotiin päin, kummitytön rippijuhlien kautta.

Jos kaipaatte Etelä-Suomesta karavaanikohdetta luonnon keskellä, niin voin suositella kyllä tätä. Evo on Hämeenlinnan ja Lahden välillä, sinne ajellessa voi vaikka tutustua vielä lähellä oleviin pikkukyliin. Niemisjärvet ovat Evon Länsireunalla ja niihin istutetaan säännöllisesti jalokaloja. Kalastuksesta innostuneet voivat helposti ostaa muutamaksi päiväksi luvat puhelimella. Onkia saa ilman maksullista lupaa. Järvien ympäri kiertää polut ja ympäristöstä löytyy useita keittokatoksia, nuotiopaikkoja, uimaranta ja jätteiden lajitteluasemakin. Ainoastaan puhdasta vettä ei taida saada mistään, eikä sähköä vanhalle leirintäalueelle enää tule.

Ensimmäinen vaunureissu osa 2.

Alunperin tarkoituksena oli mennä Yyterin hiekkarantoja ihmettelemään Poriin, mutta koska tuleva sää näytti sateiselta, ajattelimme, ettei jaksa ajella niin pitkää matkaa jos ei rantakelejä kuitenkaan saada. Alkoi tehdä myös mieli suihkuun ja lapset kaipasivat leikkipaikkaa, joten etsittiin netistä lähialueilta sopivan hintaista leirintäeluetta. Päädyttiin ajelemaan Ikaalisiin, Toivolansaaren leirintäalueelle.

Se oli lopulta reissun ainoa päivä, kun satoi kunnolla. Leirintäalue oli ihan mukavan oloinen. Kävin muutaman lapsen kanssa ruokaostoksilla ja samalla etsimässä värityskirjoja tai jotain muuta mukavaa tekemistä sadepäivälle. Isommat pojat pääsivät sillä aikaa minigolfaamaan leirintäalueella. Iltapalaksi paistettiin makkaraa grillikodassa ja pienimmän nukahdettu lähdin yksin sateessa pyöräilemään.

Löysin pyörälenkillä luontopolun ja monta muutakin kaunista reittiä. Ajelin metsäpolkuja, rantoja pitkin meneviä hiekkateitä ja asfalttikatuja kauniiden vanhojen puutalojen ohi. Ikaalinen näytti kauniilta kaatosateenkin läpi, mutta olin tyytyväinen, että pääsin lenkin jälkeen lämpimään suihkuun.

Sadepäivän jälkeen oli selvästi osalla porukasta ensimmäisiä merkkejä reissuväsymyksestä. Harmaa sää ei piristä keetään ja vaunu käy ahtaaksi, kun ei voi aurinkoisen sään tapaan ulkoilla. Märkiä vaatteita ei saa missään kunnolla kuiviksi ja hermo kiristyy sitä mukaa, kun kuivat sukat loppuvat kaapista.

Onneksi kuitenkin jatkoimme pienen keskutelun jälkeen matkaa Raumalle, koska siellä taas aurinko pilkotti pilven takaa. Vanhimman tytön kummisetä perheineen oli sopivasti palannut omalta lomareissultaan kotiinsa, yhteen Vanhan Rauman kauniista puutaloista. Otimme kutsun lounaalle iloisina ja hieman häkeltyneinä vastaan, vaikka tapaamisesta olimmekin viestitelleet.

Kyläilyn jälkeen kävelimme pitkin mukulakivikatuja leikkipuistoon, jossa vierähti lopulta pitkälle iltapäivään. Mies lähti vielä pelaamaan beachia ja itse jäin laittamaan lapsia nukkumaan vaunuun. Voi melkein jo sanoa, että yövyimme meille tutuksi tulleessa paikassa Pärskän, eli Bergströmin lammen, uimarannan parkkipaikalla. Olimme samassa paikassa yötä muutama vuosi aiemmin, kun reissasimme asuntoautoilla ystäväperheen kanssa.

Seuraava päivä, keskiviikko, oli tämän reissun viimeinen. Olimme saaneet vinkin Uudessakaupungissa olevasta Bonk-museosta, jossa päätimme vierailla ennen varsinaista kotimatkaa. Uuteenkaupunkiin ajelimme pieniä teitä rannikkoa pitkin ja näimme söpöjä pieniä kyliä auton sateen raidoittamien ikkunoiden läpi. Perillä ei taaskaan enää satanut, olimme uskomattoman hyvin selviytyneet sateiden alta pois. Samaan aikaan Itä-Suomessa myrskysi ja sähköt meni poikki tuhansilta, joten kiittelimme päätöstä lähteä länteen.

Bonk-museo on käymisen arvoinen paikka. Sisällä museossa on toinen toistaan mielikuvituksellisempia koneita ja niiden mainoksia. Lipun hintaan kuuluu opastettu kierros tai vaihtoehtoisesti saa ottaa mukaansa kansion, jossa kerrotaan samat asiat ja voi kierrellä museossa itse haluamassaan järjestyksessä. Isommat innoistuivat koneiden ihmettelystä, mutta piempien kanssa oli hieman haastavaa, ettei mihinkään saanut koskea.

Ulkorakennuksessa sen sijaan on lasten oma Bonk-paja, jossa saa koskea ihan kaikkeen. Siellä on kaikenlaisia työkaluja ja pieniä nippeleitä, vanhoja purettuja sähkölaitteita ja koneita, joita saa korjata tai jatkaa purkamista. Siellä saa rakentaa oman mielikuvituskoneen, kirjoitta lapulle mitä sillä voi tehdä ja nostaa hyllylle seuraavien ihmeteltäväksi. Lapset olivat haltioissaan tästä paikasta. Yhdelle tuli lähtiessä itku, kun ei voitu jatkaa koneen rakentamista ihan iäisyyttä. Lupasin heti kotona etsiä tarvikkeita, joilla rakentamista voisi jatkaa.

Laitettiin vielä ruokaa Sorvakon rantatien parkkipaikalla, joka muuten sopisi hyvin myös yöpaikaksi. Ja lapset riehuivat leikkipuistossa viimeiset energiat pois ennen kotimatkaa. Viimeinen ja reissun pisin matkustuspätkä Uudestakaupungista kotiin sujui uskomattoman hyvin. Vauva nukkui lähes koko matkan ja muutkin viihtyivät äänikirjoja kuunnellen.

Toivottavasti tekin olette nauttineet Suomen kesästä!

Korona meillä

Vaikka joka paikka on täynnä koronaa, on ehkä pakko jakaa omia mietteitä sen suhteen.

Kun on aluksi lukenut vain joitain satunnaisia uutisia jostain kaukaa, jostain erikoisesta viruksesta, tuntuu hullulta, että se oikeasti on yhtäkkiä myös täällä. Meillä Suomessa otetaan käyttöön poikkeustilalaki, koulut suljetaan ja lähes jokaisen suomalaisen arki muuttuu perusteellisesti.

Ajattelen, että tämä karanteenielämä tuli meidän perheelle hyvään saumaan, jos sellaista nyt on olemassa. Olen äitiyslomalla joka tapauksessa kotona, joten minun työkuvioitani tämä ei sotke millään tavalla. Tavallisena arkena olisin nuorimman kanssa muutaman päivän viikossa kahdestaan kotona, kun viisi isompaa lasta viettävät päivänsä koulussa ja päiväkodissa. Siihen verrattuna tietysti se, että kaikki kuusi ovat joka päivä kotona, on melko suuri muutos. Ensimmäisellä viikolla muutokset tuntuivat joka tapauksessa melko kevyiltä.

Olen osannut olla kiitollinen siitä, että meidän koululaiset ovat vasta alakoulun ensimmäisillä luokilla ja heille oppiminen on helppoa. Minua ei ole tarvittu koulutehtävien avuksi juurikaan.

Rytmi muodostui alkuun luonnollisesti pienempien mukaan. Aamupäivällä ulkoiltiin koko porukalla ja ruoan jälkeen, kun 2-vuotias meni päiväunille, aloitettiin kouluhommat. Sillä mentiin koko ensimmäinen viikko, kun mies kävi vielä koululla suunnittelemassa oman etätyönsä järjestämistä.

Nyt toisen viikon lopulla tuntuu, että etätyöt olikin meidän perheessä lopulta ratkaisevampi asia. Kaikki ei ensimmäisinä päivinä sujunutkaan ihan toivotusti, yhteydet pätkivät ja me molemmat miehen kanssa kiristelimme hermoja omista syistämme. Hän kaikesta siitä stressistä, miten saisi omien, sähköisiin alustoihin tottumattomien ekaluokkalaisten etäopetuksen hoidettua ja minä siksi, että hän kotiin jäätyään oli sekoittanut meidän arkirytmin ja naputteli tuskastuneena tietokonettaan keittössä puoli päivää.

Pieni apu saatiin jo tiistaina siitä, että rakennettiin kodinhoitohuoneen ulko-oven syvennykseen työpöytä. Saattoi olla talon ainoa neliö, joka ei ollut vielä hyötykäytössä. Mies nimesi paikan konttoriksi ja on tehnyt loppuviikon töitä siellä, rauhassa oven takana.

Eilen, sen jälkeen kun olin purkanut raivoani niin, ettei se jäänyt naapureillekaan epäselväksi, keskusteltiin muutamat asiat läpi. Sovittiin, että ensi viikolla minä ja lapset palataan ensimmäisen viikon rytmiin: ulkoilua aamupäivällä ja koulutehtäviä iltapäivällä. Mies voi tehdä omat työnsä silloin kun tarvitsee, suurimmaksi osaksi aamupäivän aikana.

Nyt kiskon poikien kanssa aamupuuroa naamaan ja aion nauttia viikonlopusta. Ehkä jatketaan vähän kuistin remonttia ja retkeillään kevätsäässä. Luottavaisin mielin kohti uutta arkiviikkoa, eiköhän tämä tästä taas.

Lohdullista silti, että tämä tilanne koskettaa samaan aikaan meitä kaikkia. Jokaisella on omat sopeutumisongelmansa ja mielialanvaihtelunsa. Kevätaurinko on varmasti helpottanut monen mieltä, yritetään pärjätä yhdessä erillään myös ensi viikolla, vaikka ainakin täällä tulee luultavasti räntää. Miten korona on vaikuttanut teidän arkeen?