Mitä jos lähdettäisiin retkelle?

Kysymys saa meillä useimmiten innokkaita huudahduksia vastaukseksi.

Olen muutaman kerran saanut ihmetteleviä kommentteja siitä, miten jaksetaan lähteä näin monen pienen lapsen kanssa metsään. En ole jotenkin ajatellut sen olevan kovinkaan ihmeellistä, siitä vain on tullut meidän perheelle tapa viettää aikaa yhdessä. Ehkä luonnossa liikkumisesta yleisesti on tullut hiljalleen myös jonkinlainen trendi, eikä huono sellainen ollenkaan.

Muutoksen vuodenajat, kevät ja syksy, on kokoajan kasvattaneet suosiota mun omien lempparivuodenaikojen listalla. Keväästä olen pitänyt aina, ehkä myös sen takia, että olen syntynyt keväällä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan pitää myös syksystä. Ehdottomasti myös retkeilyn näkökulmasta, nämä kaksi vuodenaikaa ovat parhaita, ainakin jos metsään aikoo suunnata.

Väitän, toisin kuin moni luulee, retkeilyyn ei tarvitse mitään kovin erityisiä varusteita eikä mitenkään erityisen paljon suunnittelua. Tietysti joku ihan vaan ihmisenä tarvitsee kaikkeen tekemiseen enemmän pohdiskelua ennakkoon, mutta noin ylipäätään retkelle lähteminen onnistuu myös hyvin helposti.

Eilen olin aamupäivällä ajatellut mennä kolmen pienimmän kanssa käymään lähimetsässä poimimassa piirakkapuolukat. Vanhin lapsista oli kuitenkin edellisenä päivänä toivonut, että tehtäisiin kaikki yhdessä jotain, joten vaihdettiin lennosta suunnitelmaa ja lähdettiinkin vasta iltapäivällä koko perheellä metsään. Evääksi otettiin välipalakeksejä, kaakaota termariin ja porkkanatikkuja pakasterasiaan. Kolmasluokkalainen otettiin suoraan koulun pihalta kyytiin ja ajettiin metsän reunaan. 

Pukeutumiseen retkelle pätee samat perusajatukset kuin ulkoiluun ylipäätään. Kerroksia kannattaa olla, jotta niitä voi tarpeen mukaan vähentää tai lisätä. Kaikkien vaatteiden kannattaa olla sellaisia, jotka saavat likaantua. Eilen pienemmillä oli päällä kuorihousut, jotka on maassa möyrytessä näppärät. Isommat juoksentelivat samoilla verkkareilla, millä olivat koulussa olleet. Sää oli yllättävän lämmin ja takit lensivät kaikilta aika nopeasti reppuun tai rattaiden alakoriin.

Vauva kulkee mukana retkillä juoksurattaissa tai kantorepussa, riippuen vähän siitä, millaista reittiä ollaan menossa ja mihin aikaan. Eilen nukkui koko reissun ja juoksurattaat kulkevit melko näppärästi poluillakin, ainakin vähän isommilla. Tosi juurakkoiselle tai kiviselle reitille ei kannata rattaiden kanssa lähteä.

Eilen käveltiin ehkä puoli kilometriä polkuja tien varresta hakkuuaukean reunaan. Kerättiin muutama pakasterasiallinen puolukoita, syötiin eväitä ja istuttiin mättäällä. Lapset leikkivät, hyppivät kivillä ja kannoilla ja juoksentelivat pitkin poikin. Ihmeteltiin yhdessä leppäkerttuja ja lupasin kolmevuotiaalle, ettei kivien välissä asu krokotiileja. Muutama tunti metsässä teki ehdottomasti hyvää meille kaikille.

Ensimmäinen vaunureissu osa 1.

Meistä tuli lopulta kesäkuussa karavaanareita! Oltiin viime kesästä asti haaveiltu asuntovaunusta ja mietitty sen hankkimista silloin tällöin, mutta kuitenkaan tekemättä mitään asian eteen. Sitten yhtenä sunnuntaina otettiin asiaksi etsiä sopivia vaihtoehtoja netin myyntipalstoilta. Maanantaina mies soitteli muutaman perään ja sopi menevänsä yhtä katsomaan. Meni ja ostin sen, oikein sopivan kokoisen meidän perheelle.

Tiistaina menin ikeaan ostamaan kaikkea tarpeellista tavaraa vaunuun ja illalla aloitettiin pakkaaminen. Keskiviikkoiltapäivällä olimme jo matkalla. Otin kameran mukaan, ilman akkua ja ilman muistikorttia, joten nyt pärjätään näillä puhelimella räpsityillä.

Ensimmäinen etappi oli sopivan lähellä kotoa, Lahdessa. Ihan alkuun pakollinen käynti Kärkkäisellä loppujen tavaroiden haalimiseksi. Reissun alkumetreillä meillä oli mukana myös lasten serkkutyttö ja yksi meidän pojista oli lähtenyt serkkujen mukana mökille pari päivää aiemmin. Lahti näytti parhaita puoliaan. Illalla ihmeteltiin Pikku-Vesijärven suihkulähteitä ja joka puolella parveilevia hanhia. Oltiin yö parkkipaikalla ja aamulle luvattiin käynti maauimalassa.

Lahden maauimala hauska paikka. Altaat on rakennettu mäkihyppytornien juurelle, mäkimontun pohjalle ja auringossa voi makoilla montun rinteillä olevilla tekonurmimatoilla. Näppärää senkin vuoksi, että paikka pysyy helposti siistinä, kun irtonurmea tai hiekkaa ei ole missään.

Kaksi allasta riitti hyvin. Pienempi allas sopi syksyllä kolme vuotta täyttävälle täydellisesti ja viisivuotiaskin viihtyi. Isomman altaan päädyssä oli sen verran matalaa, että isommat lapset ylettyivät hyvin pohjaan. Isomman altaan keskivaiheilla toisessa reunassa oli paikka, josta sai hyppiä.

Uintien jälkeen jatkoimme matkaa yhdeksi yöksi Luhankaan, miehen siskon perheen mökille. Saimaan vesi oli ihan uskomattoman lämmintä. Vauvakin istui ja polskutteli useamman tunnin rantavedessä. Saunaa ei kaivannut kukaan. Pääsin tasapainoilemaan sup-laudalla ensimmäistä kertaa elämässä ja illalla käytiin vielä pyörälenkillä katsomassa auringonlaskua.

Pienellä mökkitiellä peruutellessa vaunu sai ensimmäiset ja toistaiseksi myös viimeiset vaurionsa. Mäntyyn peruuttaminen ei selvästikään kannata. Onneksi mitään lampun kuvun hajoamista vakavampaa ei tapahtunut, lamputkin toimivat edelleen.

Perjantaina kokoonnuimme viikonlopuksi Muuramen Isolahteen, miehen toisen siskon perheen luo koko suku. Paikalle saatiin kuusi asuntovaunua ja muutama teltta, sisällä talossakin yöpyi vielä osa porukasta. Saatiin ihan superhienot, kesäiset hellekelit koko viikonlopuksi, eikä vaunussa oikeastaan käyty kuin syömässä ja nukkumassa. Pikkutytöt tulivat jossain vaiheessa rauhassa rakentamaan legoilla.

Oli ihana nähdä sukulaisia. Jutella, syödä vuorotellen lohikeittoa ja jäätelöä, istua auringossa, käydä välillä uimassa ja jutella taas. Lapsetkin nauttivat serkkujen seurasta, mutta sunnuntaina oli ihana jatkaa matkaa ihan vain omalla perheellä sosiaalisen ähkyn jälkeen. Kelit näyttivät huononevan alkuviikoksi, joten valittiin suunnitellun Itä-Suomen sijasta länsi, jonne sääennuste lupasi edes vähän sateettomampaa.

Lopulta ajelimme vaunu perässä Laivarantaan Virroille. Laitettiin vaunu parkkiin punaisten ranta-aittojen viereen. Käytin lapsia uimarannan puolella pulahtamassa, huidoin itse sen ajan mäkäräisiä rannalla. Haettiin paikallisesta pizzat iltapaksi ja alettiin unille.

Aamulla mies oli käynyt vähän turhan aikaisin heränneen vauvan kanssa kävelyllä Virtain kylällä. Me muut nukuimme tyytyväisinä pitkään. Syötiin aamupalaa vaunussa ja jatkettiin matkaa.

Lauantairetki luontopolulle

Viikonloppu ja arkipäivät tuntuvat sekottuvan toisiinsa. Joka tapauksessa ollaan pääosin kotona ja oman perheen kesken. On silti ihanaa, että voi välillä muutamaksi päiväksi unohtaa koulutehtävät ja etätyöt, videopalaverit ja liikuntapäiväkirjan täyttämisen.

Tuntuu myös, että meidän jokaisen pää tarvitsee tuuletusta ja edes pientä maisemanvaihdosta säännöllisin väliajoin. Ja vaikka olemme retkeilleet lähimetsissä myös arkiviikolla, on ihanaa ajaa johonkin edes vähän kauemmas ja tutustua uusiin paikkoihin.

Suomiehen luontopolku oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta emme olleet saaneet aikaiseksi lähteä siellä käymään. Tänään pakattiin lauantaikarkit taskuun ja lähdettiin lopulta tutustumaan sinne.

Paikka sijaitsee Hyvinkään puolella lähellä Nurmijärven rajaa, Suomiehen kylän alueella. Luontopolku kulkee vanhalla soranottoalueella ja sinne on rakennettu nähtäväksi myös taidetta. Lasten lemppari oli ehdottomasti kivilabyrintti, jota juoksivat monta kertaa ristiin rastiin ja ympäri.

Meillä oli tänään mukana croozer-pyöräkärry, jossa vauva nukkui ja välillä myös kaksivuotias pakotettiin kyytiin, kun kulku meinasi karkkipussin kanssa olla isompien mielestä turhan hidasta. Olin etukäteen selvittänyt, että alueella kulkee kaksi merkattua reittiä, joista toista pitäisi päästä kulkemaan hyvin rattaiden kanssa.

Sorakuopan pohjalla meneekin hiekoitettu kävelyreitti, jota pääsee hyvin työntelemään, mutta maisemat ovat melko tylsät. Lopulta päätettiin ottaa pieni riski ja lähteä osa matkasta polkua pitkin, vaikka meillä olikin rattaat. Polku oli isopyöräisillekin rattaille melko haastava, mutta kannatti. Maisemat ovat kuopan reunalta ihan eri tasoa, kun pohjalta katsottuna. Myös alueen suurin taideteos, jättiläisen jalanjälki, näkyi ylhäältä ihan eri tavalla.

Nyt alkukeväästä maisema oli vielä melko karu, mutta omalla tavallaan kaunis silti. Aion palata Suomieheen joskus yksin ja juosta polkuja ristiin rastiin. Perheen kanssa ehkä uudestaan kesällä, kun puissa on lehdet ja kukatkin heränneet eloon.

Ilma oli tuulinen, mutta aurinko paistoi. Hymyt huulilla palasimme kotiin syömään. Ehkä aiomme huomenna vielä toiselle viikonloppuretkelle.