Vaunu perässä metsään

Ajattelin palata vielä myöhemmin yhteen pidemmän kesälomareissun tunnelmiin, kun saan kuvat käsiteltyä, mutta nyt on tuoressaa muistissa tämän kesäloman viimeinen reissu. Nyt äkkiä muutama sana ja kuva siitä, ennen kuin koulu alkaa ja kesä on vain muistoja.

Ajelimme ystäväperheen kanssa asuntovaunuilemaan pariksi yöksi Evon Niemisjärville, keskelle ei mitään, ihan metsään. Mies oli käynyt yhden yön siellä viikkoa aiemmin poikien kanssa, mutta me muut emme olleet koskaan aiemmin. Tarkoituksena oli uida, retkeillä ja ihan vaan olla yhdessä. Näitä kaikki saimme ja vähän vielä enemmän, kesä antoi parhaita kelejään vielä tälle elokuulle.

Raahattiin metsään mukaan kaikille pyörät. Vaikka kahden aikuisen ja viiden lapsen pyörien ja pyöräkärryn pakkaaminen mukaan vaati jonkun verran järjestelyjä, se ehdottomasti kannatti. Varsinkin lasten pyörät olivat kovassa käytössä, vanhan käytöstä poistetun leirintäalueen metsäteitä oli mukava suhailla edestakaisin.

Vietettiin paljon aikaa pienen kävelymatkan päässä olevalla uimarannalla ja sen viereisellä nuotiopaikalla. Perjantai-iltana käveltiin muutamalle muullekin Niemisjärvien ympäristössä olevalle laavulle ja nuotiopaikalle, mutta viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua oli houkutellut paikalle reippaasti väkeä ja kaikilla paikoilla oli jo muita seurueita.

Lapset silminnähden nauttivat olostaan ja teki reissu itsellekin hyvää. Jopa aiemmin viikoilla kuumeillut vauva oli kohtalaisen tyytyväinen ja nukkui vaunussa hyvin. Lauantaina tehtiin vielä pieni retki metsäpolkuja pitkin kalliolle laittamaan notskiruokaa ja sitten meidän matka taittui takaisin kotiin päin, kummitytön rippijuhlien kautta.

Jos kaipaatte Etelä-Suomesta karavaanikohdetta luonnon keskellä, niin voin suositella kyllä tätä. Evo on Hämeenlinnan ja Lahden välillä, sinne ajellessa voi vaikka tutustua vielä lähellä oleviin pikkukyliin. Niemisjärvet ovat Evon Länsireunalla ja niihin istutetaan säännöllisesti jalokaloja. Kalastuksesta innostuneet voivat helposti ostaa muutamaksi päiväksi luvat puhelimella. Onkia saa ilman maksullista lupaa. Järvien ympäri kiertää polut ja ympäristöstä löytyy useita keittokatoksia, nuotiopaikkoja, uimaranta ja jätteiden lajitteluasemakin. Ainoastaan puhdasta vettä ei taida saada mistään, eikä sähköä vanhalle leirintäalueelle enää tule.

Ensimmäinen vaunureissu osa 2.

Alunperin tarkoituksena oli mennä Yyterin hiekkarantoja ihmettelemään Poriin, mutta koska tuleva sää näytti sateiselta, ajattelimme, ettei jaksa ajella niin pitkää matkaa jos ei rantakelejä kuitenkaan saada. Alkoi tehdä myös mieli suihkuun ja lapset kaipasivat leikkipaikkaa, joten etsittiin netistä lähialueilta sopivan hintaista leirintäeluetta. Päädyttiin ajelemaan Ikaalisiin, Toivolansaaren leirintäalueelle.

Se oli lopulta reissun ainoa päivä, kun satoi kunnolla. Leirintäalue oli ihan mukavan oloinen. Kävin muutaman lapsen kanssa ruokaostoksilla ja samalla etsimässä värityskirjoja tai jotain muuta mukavaa tekemistä sadepäivälle. Isommat pojat pääsivät sillä aikaa minigolfaamaan leirintäalueella. Iltapalaksi paistettiin makkaraa grillikodassa ja pienimmän nukahdettu lähdin yksin sateessa pyöräilemään.

Löysin pyörälenkillä luontopolun ja monta muutakin kaunista reittiä. Ajelin metsäpolkuja, rantoja pitkin meneviä hiekkateitä ja asfalttikatuja kauniiden vanhojen puutalojen ohi. Ikaalinen näytti kauniilta kaatosateenkin läpi, mutta olin tyytyväinen, että pääsin lenkin jälkeen lämpimään suihkuun.

Sadepäivän jälkeen oli selvästi osalla porukasta ensimmäisiä merkkejä reissuväsymyksestä. Harmaa sää ei piristä keetään ja vaunu käy ahtaaksi, kun ei voi aurinkoisen sään tapaan ulkoilla. Märkiä vaatteita ei saa missään kunnolla kuiviksi ja hermo kiristyy sitä mukaa, kun kuivat sukat loppuvat kaapista.

Onneksi kuitenkin jatkoimme pienen keskutelun jälkeen matkaa Raumalle, koska siellä taas aurinko pilkotti pilven takaa. Vanhimman tytön kummisetä perheineen oli sopivasti palannut omalta lomareissultaan kotiinsa, yhteen Vanhan Rauman kauniista puutaloista. Otimme kutsun lounaalle iloisina ja hieman häkeltyneinä vastaan, vaikka tapaamisesta olimmekin viestitelleet.

Kyläilyn jälkeen kävelimme pitkin mukulakivikatuja leikkipuistoon, jossa vierähti lopulta pitkälle iltapäivään. Mies lähti vielä pelaamaan beachia ja itse jäin laittamaan lapsia nukkumaan vaunuun. Voi melkein jo sanoa, että yövyimme meille tutuksi tulleessa paikassa Pärskän, eli Bergströmin lammen, uimarannan parkkipaikalla. Olimme samassa paikassa yötä muutama vuosi aiemmin, kun reissasimme asuntoautoilla ystäväperheen kanssa.

Seuraava päivä, keskiviikko, oli tämän reissun viimeinen. Olimme saaneet vinkin Uudessakaupungissa olevasta Bonk-museosta, jossa päätimme vierailla ennen varsinaista kotimatkaa. Uuteenkaupunkiin ajelimme pieniä teitä rannikkoa pitkin ja näimme söpöjä pieniä kyliä auton sateen raidoittamien ikkunoiden läpi. Perillä ei taaskaan enää satanut, olimme uskomattoman hyvin selviytyneet sateiden alta pois. Samaan aikaan Itä-Suomessa myrskysi ja sähköt meni poikki tuhansilta, joten kiittelimme päätöstä lähteä länteen.

Bonk-museo on käymisen arvoinen paikka. Sisällä museossa on toinen toistaan mielikuvituksellisempia koneita ja niiden mainoksia. Lipun hintaan kuuluu opastettu kierros tai vaihtoehtoisesti saa ottaa mukaansa kansion, jossa kerrotaan samat asiat ja voi kierrellä museossa itse haluamassaan järjestyksessä. Isommat innoistuivat koneiden ihmettelystä, mutta piempien kanssa oli hieman haastavaa, ettei mihinkään saanut koskea.

Ulkorakennuksessa sen sijaan on lasten oma Bonk-paja, jossa saa koskea ihan kaikkeen. Siellä on kaikenlaisia työkaluja ja pieniä nippeleitä, vanhoja purettuja sähkölaitteita ja koneita, joita saa korjata tai jatkaa purkamista. Siellä saa rakentaa oman mielikuvituskoneen, kirjoitta lapulle mitä sillä voi tehdä ja nostaa hyllylle seuraavien ihmeteltäväksi. Lapset olivat haltioissaan tästä paikasta. Yhdelle tuli lähtiessä itku, kun ei voitu jatkaa koneen rakentamista ihan iäisyyttä. Lupasin heti kotona etsiä tarvikkeita, joilla rakentamista voisi jatkaa.

Laitettiin vielä ruokaa Sorvakon rantatien parkkipaikalla, joka muuten sopisi hyvin myös yöpaikaksi. Ja lapset riehuivat leikkipuistossa viimeiset energiat pois ennen kotimatkaa. Viimeinen ja reissun pisin matkustuspätkä Uudestakaupungista kotiin sujui uskomattoman hyvin. Vauva nukkui lähes koko matkan ja muutkin viihtyivät äänikirjoja kuunnellen.

Toivottavasti tekin olette nauttineet Suomen kesästä!

Ensimmäinen vaunureissu osa 1.

Meistä tuli lopulta kesäkuussa karavaanareita! Oltiin viime kesästä asti haaveiltu asuntovaunusta ja mietitty sen hankkimista silloin tällöin, mutta kuitenkaan tekemättä mitään asian eteen. Sitten yhtenä sunnuntaina otettiin asiaksi etsiä sopivia vaihtoehtoja netin myyntipalstoilta. Maanantaina mies soitteli muutaman perään ja sopi menevänsä yhtä katsomaan. Meni ja ostin sen, oikein sopivan kokoisen meidän perheelle.

Tiistaina menin ikeaan ostamaan kaikkea tarpeellista tavaraa vaunuun ja illalla aloitettiin pakkaaminen. Keskiviikkoiltapäivällä olimme jo matkalla. Otin kameran mukaan, ilman akkua ja ilman muistikorttia, joten nyt pärjätään näillä puhelimella räpsityillä.

Ensimmäinen etappi oli sopivan lähellä kotoa, Lahdessa. Ihan alkuun pakollinen käynti Kärkkäisellä loppujen tavaroiden haalimiseksi. Reissun alkumetreillä meillä oli mukana myös lasten serkkutyttö ja yksi meidän pojista oli lähtenyt serkkujen mukana mökille pari päivää aiemmin. Lahti näytti parhaita puoliaan. Illalla ihmeteltiin Pikku-Vesijärven suihkulähteitä ja joka puolella parveilevia hanhia. Oltiin yö parkkipaikalla ja aamulle luvattiin käynti maauimalassa.

Lahden maauimala hauska paikka. Altaat on rakennettu mäkihyppytornien juurelle, mäkimontun pohjalle ja auringossa voi makoilla montun rinteillä olevilla tekonurmimatoilla. Näppärää senkin vuoksi, että paikka pysyy helposti siistinä, kun irtonurmea tai hiekkaa ei ole missään.

Kaksi allasta riitti hyvin. Pienempi allas sopi syksyllä kolme vuotta täyttävälle täydellisesti ja viisivuotiaskin viihtyi. Isomman altaan päädyssä oli sen verran matalaa, että isommat lapset ylettyivät hyvin pohjaan. Isomman altaan keskivaiheilla toisessa reunassa oli paikka, josta sai hyppiä.

Uintien jälkeen jatkoimme matkaa yhdeksi yöksi Luhankaan, miehen siskon perheen mökille. Saimaan vesi oli ihan uskomattoman lämmintä. Vauvakin istui ja polskutteli useamman tunnin rantavedessä. Saunaa ei kaivannut kukaan. Pääsin tasapainoilemaan sup-laudalla ensimmäistä kertaa elämässä ja illalla käytiin vielä pyörälenkillä katsomassa auringonlaskua.

Pienellä mökkitiellä peruutellessa vaunu sai ensimmäiset ja toistaiseksi myös viimeiset vaurionsa. Mäntyyn peruuttaminen ei selvästikään kannata. Onneksi mitään lampun kuvun hajoamista vakavampaa ei tapahtunut, lamputkin toimivat edelleen.

Perjantaina kokoonnuimme viikonlopuksi Muuramen Isolahteen, miehen toisen siskon perheen luo koko suku. Paikalle saatiin kuusi asuntovaunua ja muutama teltta, sisällä talossakin yöpyi vielä osa porukasta. Saatiin ihan superhienot, kesäiset hellekelit koko viikonlopuksi, eikä vaunussa oikeastaan käyty kuin syömässä ja nukkumassa. Pikkutytöt tulivat jossain vaiheessa rauhassa rakentamaan legoilla.

Oli ihana nähdä sukulaisia. Jutella, syödä vuorotellen lohikeittoa ja jäätelöä, istua auringossa, käydä välillä uimassa ja jutella taas. Lapsetkin nauttivat serkkujen seurasta, mutta sunnuntaina oli ihana jatkaa matkaa ihan vain omalla perheellä sosiaalisen ähkyn jälkeen. Kelit näyttivät huononevan alkuviikoksi, joten valittiin suunnitellun Itä-Suomen sijasta länsi, jonne sääennuste lupasi edes vähän sateettomampaa.

Lopulta ajelimme vaunu perässä Laivarantaan Virroille. Laitettiin vaunu parkkiin punaisten ranta-aittojen viereen. Käytin lapsia uimarannan puolella pulahtamassa, huidoin itse sen ajan mäkäräisiä rannalla. Haettiin paikallisesta pizzat iltapaksi ja alettiin unille.

Aamulla mies oli käynyt vähän turhan aikaisin heränneen vauvan kanssa kävelyllä Virtain kylällä. Me muut nukuimme tyytyväisinä pitkään. Syötiin aamupalaa vaunussa ja jatkettiin matkaa.

Miksi juoksu?

Mietin sitä usein lenkillä käydessä. Voit uskoa, että kun jalka on kevyt ja sää täydellinen, sitä ei tarvitse itselleen perustella, vaan se tuntuu parhaalta asialta maailmassa juuri sillä hetkellä. Mutta joskus kun sataa vettä koko viikon, on kylmä ja peiton alla pötköttely tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta, sitä miettii, miksi tuli asettaneeksi itselleen tavoitteen, jonka eteen on juostava.

Viime aikoina minusta on tosin tullut enemmän ja enemmän fiilisurheilija. Kun nuorimmainen lapsi on vasta puolivuotias, on ollut parempikin kehittää kuntoa pikkuhiljaa omaa oloa seuraillen. Nyt ihan viimepäivinä, kun juoksu on alkanut pikkuhiljaa kulkea, on alkanut tehdä mieli tavoitella jotain. Mielessä on syyskesälle tai syksylle jokin juoksutapahtuma, jos niitä silloin järjestetään. Haaveissa ehkä puolimaraton poluilla, ilman aikatavoitetta, mutta juosten.

Mutta miksi juoksu, eikä jokin muu urheilulaji? En osaa tarkkaan sanoa, ehkä vain ajauduin sen pariin ja se vei mennessään. Juokseminen on tietysti pikkulapsiperheessä helppo laji. Harjoittelun voi aloittaa kotiovelta ilman tiukkoja aikatauluja ja matkustamista. Varusteet ovat moneen muuhun urheilulajiin verrattuna edullisia, eivätkä ne vie mahdottoman paljon säilytystilaa.

Minusta myös tuntuu, että juostessa kehityksen huomaa melko nopeasti, mikä motivoi jatkamaan. Muistan kun juoksin ensimmäisen täyden kympin ilman yhtään kävelyaskelta. Yhtenä äitienpäivänä, pannukakkua mahassa, muistaakseni kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Ensimmäiselle puolimaratonille, jossa juoksin edelleen voimassa olevan ennätykseni, mahtui myös muutama kävelyaskel viimeisessä ylämäessä, mutta olin silti ylpeä saavutuksesta.

Jossain vaiheessa alkoi olla vaikea pysytellä lenkin ajan tiellä. Jokainen tien reunalta lähtevä metsäpolku houkutteli ja nyt olen päässyt siihen pisteeseen, että harvemmin pysyn enää polullakaan. Ne jotenkin vain karkaavat ja lopulta huomaan rämpiväni umpipusikossa. Metsässä juokseminen on joka tapauksessa tehnyt juoksemisesta armollisempaa. En edes yritä juosta teknisesti haastavimpia kohtia tai jyrkimpiä ylämäkiä. Sykkeet pysyy halutessani tapissa kävelemälläkin.

Olen ollut raskaana kolmesti ennen juoksemisesta innostumista ja kolmesti vielä sen jälkeen. Jokainen raskaus on ollut liikkumisen kannalta erilainen ja se on myös vaikuttanut siihen, kuinka nopeasti olen toipunut uudestaan juoksukuntoon. Lantionpohjaa ja syviä vatsoja olen harjoitellut raskausaikana ja synnytyksen jälkeen säännöllisesti pilatestunneilla ja harjoittelun aloittanut ensin kävelylenkeillä. Käveltyä tulee nytkin vielä suurin osa lenkeistä. Peruskuntoa on mahdoton vielä kehittää juoksemalla, syke nousee väkisin liian korkealle.

Minä olen kuitenkin varmasti niitä ihmisiä, jotka hurahtavat helposti urheiluun. Juoksemiseen jää koukkuun ja jos ei juoksemaan pääse, on pakko kehittää jotain korvaavaa tilalle. Ei auta kun toivoa pysyvänsä terveenä ja kunnossa, muistaa kehonhuolto ja malttaa kehittää kuntoa hiljalleen, hötkyilemättä. Jään haaveilemaan keskikesän pitkistä metsälenkeistä!

Lauantairetki luontopolulle

Viikonloppu ja arkipäivät tuntuvat sekottuvan toisiinsa. Joka tapauksessa ollaan pääosin kotona ja oman perheen kesken. On silti ihanaa, että voi välillä muutamaksi päiväksi unohtaa koulutehtävät ja etätyöt, videopalaverit ja liikuntapäiväkirjan täyttämisen.

Tuntuu myös, että meidän jokaisen pää tarvitsee tuuletusta ja edes pientä maisemanvaihdosta säännöllisin väliajoin. Ja vaikka olemme retkeilleet lähimetsissä myös arkiviikolla, on ihanaa ajaa johonkin edes vähän kauemmas ja tutustua uusiin paikkoihin.

Suomiehen luontopolku oli ollut mielessäni jo pitkään, mutta emme olleet saaneet aikaiseksi lähteä siellä käymään. Tänään pakattiin lauantaikarkit taskuun ja lähdettiin lopulta tutustumaan sinne.

Paikka sijaitsee Hyvinkään puolella lähellä Nurmijärven rajaa, Suomiehen kylän alueella. Luontopolku kulkee vanhalla soranottoalueella ja sinne on rakennettu nähtäväksi myös taidetta. Lasten lemppari oli ehdottomasti kivilabyrintti, jota juoksivat monta kertaa ristiin rastiin ja ympäri.

Meillä oli tänään mukana croozer-pyöräkärry, jossa vauva nukkui ja välillä myös kaksivuotias pakotettiin kyytiin, kun kulku meinasi karkkipussin kanssa olla isompien mielestä turhan hidasta. Olin etukäteen selvittänyt, että alueella kulkee kaksi merkattua reittiä, joista toista pitäisi päästä kulkemaan hyvin rattaiden kanssa.

Sorakuopan pohjalla meneekin hiekoitettu kävelyreitti, jota pääsee hyvin työntelemään, mutta maisemat ovat melko tylsät. Lopulta päätettiin ottaa pieni riski ja lähteä osa matkasta polkua pitkin, vaikka meillä olikin rattaat. Polku oli isopyöräisillekin rattaille melko haastava, mutta kannatti. Maisemat ovat kuopan reunalta ihan eri tasoa, kun pohjalta katsottuna. Myös alueen suurin taideteos, jättiläisen jalanjälki, näkyi ylhäältä ihan eri tavalla.

Nyt alkukeväästä maisema oli vielä melko karu, mutta omalla tavallaan kaunis silti. Aion palata Suomieheen joskus yksin ja juosta polkuja ristiin rastiin. Perheen kanssa ehkä uudestaan kesällä, kun puissa on lehdet ja kukatkin heränneet eloon.

Ilma oli tuulinen, mutta aurinko paistoi. Hymyt huulilla palasimme kotiin syömään. Ehkä aiomme huomenna vielä toiselle viikonloppuretkelle.