Mitä jos lähdettäisiin retkelle?

Kysymys saa meillä useimmiten innokkaita huudahduksia vastaukseksi.

Olen muutaman kerran saanut ihmetteleviä kommentteja siitä, miten jaksetaan lähteä näin monen pienen lapsen kanssa metsään. En ole jotenkin ajatellut sen olevan kovinkaan ihmeellistä, siitä vain on tullut meidän perheelle tapa viettää aikaa yhdessä. Ehkä luonnossa liikkumisesta yleisesti on tullut hiljalleen myös jonkinlainen trendi, eikä huono sellainen ollenkaan.

Muutoksen vuodenajat, kevät ja syksy, on kokoajan kasvattaneet suosiota mun omien lempparivuodenaikojen listalla. Keväästä olen pitänyt aina, ehkä myös sen takia, että olen syntynyt keväällä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan pitää myös syksystä. Ehdottomasti myös retkeilyn näkökulmasta, nämä kaksi vuodenaikaa ovat parhaita, ainakin jos metsään aikoo suunnata.

Väitän, toisin kuin moni luulee, retkeilyyn ei tarvitse mitään kovin erityisiä varusteita eikä mitenkään erityisen paljon suunnittelua. Tietysti joku ihan vaan ihmisenä tarvitsee kaikkeen tekemiseen enemmän pohdiskelua ennakkoon, mutta noin ylipäätään retkelle lähteminen onnistuu myös hyvin helposti.

Eilen olin aamupäivällä ajatellut mennä kolmen pienimmän kanssa käymään lähimetsässä poimimassa piirakkapuolukat. Vanhin lapsista oli kuitenkin edellisenä päivänä toivonut, että tehtäisiin kaikki yhdessä jotain, joten vaihdettiin lennosta suunnitelmaa ja lähdettiinkin vasta iltapäivällä koko perheellä metsään. Evääksi otettiin välipalakeksejä, kaakaota termariin ja porkkanatikkuja pakasterasiaan. Kolmasluokkalainen otettiin suoraan koulun pihalta kyytiin ja ajettiin metsän reunaan. 

Pukeutumiseen retkelle pätee samat perusajatukset kuin ulkoiluun ylipäätään. Kerroksia kannattaa olla, jotta niitä voi tarpeen mukaan vähentää tai lisätä. Kaikkien vaatteiden kannattaa olla sellaisia, jotka saavat likaantua. Eilen pienemmillä oli päällä kuorihousut, jotka on maassa möyrytessä näppärät. Isommat juoksentelivat samoilla verkkareilla, millä olivat koulussa olleet. Sää oli yllättävän lämmin ja takit lensivät kaikilta aika nopeasti reppuun tai rattaiden alakoriin.

Vauva kulkee mukana retkillä juoksurattaissa tai kantorepussa, riippuen vähän siitä, millaista reittiä ollaan menossa ja mihin aikaan. Eilen nukkui koko reissun ja juoksurattaat kulkevit melko näppärästi poluillakin, ainakin vähän isommilla. Tosi juurakkoiselle tai kiviselle reitille ei kannata rattaiden kanssa lähteä.

Eilen käveltiin ehkä puoli kilometriä polkuja tien varresta hakkuuaukean reunaan. Kerättiin muutama pakasterasiallinen puolukoita, syötiin eväitä ja istuttiin mättäällä. Lapset leikkivät, hyppivät kivillä ja kannoilla ja juoksentelivat pitkin poikin. Ihmeteltiin yhdessä leppäkerttuja ja lupasin kolmevuotiaalle, ettei kivien välissä asu krokotiileja. Muutama tunti metsässä teki ehdottomasti hyvää meille kaikille.

Päiväkotiin mars!

Meidän pienin muru on nyt kolmatta viikkoa käynyt päiväkodissa, kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Harjoittelu jäi sairastelun takia kesken, mutta muuten hoidon aloitus on sujunut aivan yli odotusten.

Ajattelin, että minuun takertuvan vauvan kanssa päiväkodin aloitus olisi jotenkin älyttömän vaikeaa, mutta kaikki on mennyt hienosti. Ensimmäisenä hoitopäivänä tyttö oli itkeskellyt pitkin päivää, ollut hoitajan sylissä ja saanut lohdutukseksi useamman kerran maitoa pullosta. Mutta ensimmäiseen päivään jäi itkut, pääosin. Edelleen jää nyyhkyttämään, mutta menee kuitenkin hoitajan syliin, kun sanotaan päiväkodin eteisessä aamulla heipat.

Henkilökunta, varsinkin pienten ryhmässä on aivan ihana! Arvostan sitä, miten paljon joustavat ja sopeutuvat lapsen tarpeisiin, eikä pelkästään niin, että lapsi sopeutetaan päiväkotiin. Muutamana ensimmäisenä päivänä vauva oli saanut nukkua aamupäikkärit jo ennen ulkoilua, kun aamulla oli herännyt ihan turhan aikaisin. Sen jälkeen arjen rytmittyminen on auttanut myös pidentämään yöunia aamusta, joten aamu-unia ei ole enää tarvittu. Iltapäivällä olen saanut mennä hakemaan hymyilevän mimmin.

Ehkä kuitenkin kaikista ennalta-arvaamattominta on se, että tyttö on ollut päiväkodin aloituksen jälkeen uskomattoman tyytyväinen myös iltaisin kotona. Odotin, että viimeistään hoitopäivän jälkeen pieni takertuu minuun, mutta tyyppi onkin itse aurinko. Tyytyväisenä mönkii pitkin lattioita ja pistää suuhunsa kaiken, mitä vain sormiinsa löytää.

Meille molemmille, vauvalle ja minulle, arjen aloitus on selvästi tehnyt hyvää. Yhdessäolo iltaisin ja vapaapäivinä tuntuu erityisen hyvältä, kun on saanut välillä tehdä jotain ihan omaa. Minun harvatkin lähiopetuspäivät on siirrytty hoitamaan etänä, joten kotona vietän lähes kaikki arkipäivät. Kuitenkin maiseman vaihdos tekee välillä hyvää, joten muutaman päivänä olen mennyt tekemään tehtäviä kodin ulkopuolelle. Tänään kävin pitkästä aikaa taas koululla hakemassa kirjoja.

Myös isompien arki on alkanut hienosti, jos ei lasketa sitä, että melkein kaikki ovat joutuneet olla muutamia päiviä kotona sairastamisen vuoksi. Viisivuotias sai päiväkodissa itse toivomansa järjestelyn, etti päiväunia tarvitse enää nukkua. Kaksivuotias siirtyi isompien ryhmään, mutta sai pitää tärkeäksi tulleen omahoitajansa ja muutama kaverikin siirtyi vanhasta ryhmästä. Koululaiset ovat kulkeneet reippaasti pyörällä koulumatkat ja tehneet yllättävänkin omatoimisesti läksyt heti kotiin tultua. 

Toivotaa, että kaikki sujuisi jatkossakin hyvin ja saataisiin pysyä terveinä. Millään en jaksa uskoa, että koko syksy säästyttäisiin flunssalta, mutta jospa pahimmat kiertäisivät tämän talon. Tässä vaiheessa kuitenkin voi sanoa, että meille kuuluu hyvää!

Vaunu perässä metsään

Ajattelin palata vielä myöhemmin yhteen pidemmän kesälomareissun tunnelmiin, kun saan kuvat käsiteltyä, mutta nyt on tuoressaa muistissa tämän kesäloman viimeinen reissu. Nyt äkkiä muutama sana ja kuva siitä, ennen kuin koulu alkaa ja kesä on vain muistoja.

Ajelimme ystäväperheen kanssa asuntovaunuilemaan pariksi yöksi Evon Niemisjärville, keskelle ei mitään, ihan metsään. Mies oli käynyt yhden yön siellä viikkoa aiemmin poikien kanssa, mutta me muut emme olleet koskaan aiemmin. Tarkoituksena oli uida, retkeillä ja ihan vaan olla yhdessä. Näitä kaikki saimme ja vähän vielä enemmän, kesä antoi parhaita kelejään vielä tälle elokuulle.

Raahattiin metsään mukaan kaikille pyörät. Vaikka kahden aikuisen ja viiden lapsen pyörien ja pyöräkärryn pakkaaminen mukaan vaati jonkun verran järjestelyjä, se ehdottomasti kannatti. Varsinkin lasten pyörät olivat kovassa käytössä, vanhan käytöstä poistetun leirintäalueen metsäteitä oli mukava suhailla edestakaisin.

Vietettiin paljon aikaa pienen kävelymatkan päässä olevalla uimarannalla ja sen viereisellä nuotiopaikalla. Perjantai-iltana käveltiin muutamalle muullekin Niemisjärvien ympäristössä olevalle laavulle ja nuotiopaikalle, mutta viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua oli houkutellut paikalle reippaasti väkeä ja kaikilla paikoilla oli jo muita seurueita.

Lapset silminnähden nauttivat olostaan ja teki reissu itsellekin hyvää. Jopa aiemmin viikoilla kuumeillut vauva oli kohtalaisen tyytyväinen ja nukkui vaunussa hyvin. Lauantaina tehtiin vielä pieni retki metsäpolkuja pitkin kalliolle laittamaan notskiruokaa ja sitten meidän matka taittui takaisin kotiin päin, kummitytön rippijuhlien kautta.

Jos kaipaatte Etelä-Suomesta karavaanikohdetta luonnon keskellä, niin voin suositella kyllä tätä. Evo on Hämeenlinnan ja Lahden välillä, sinne ajellessa voi vaikka tutustua vielä lähellä oleviin pikkukyliin. Niemisjärvet ovat Evon Länsireunalla ja niihin istutetaan säännöllisesti jalokaloja. Kalastuksesta innostuneet voivat helposti ostaa muutamaksi päiväksi luvat puhelimella. Onkia saa ilman maksullista lupaa. Järvien ympäri kiertää polut ja ympäristöstä löytyy useita keittokatoksia, nuotiopaikkoja, uimaranta ja jätteiden lajitteluasemakin. Ainoastaan puhdasta vettä ei taida saada mistään, eikä sähköä vanhalle leirintäalueelle enää tule.