Mitä jos lähdettäisiin retkelle?

Kysymys saa meillä useimmiten innokkaita huudahduksia vastaukseksi.

Olen muutaman kerran saanut ihmetteleviä kommentteja siitä, miten jaksetaan lähteä näin monen pienen lapsen kanssa metsään. En ole jotenkin ajatellut sen olevan kovinkaan ihmeellistä, siitä vain on tullut meidän perheelle tapa viettää aikaa yhdessä. Ehkä luonnossa liikkumisesta yleisesti on tullut hiljalleen myös jonkinlainen trendi, eikä huono sellainen ollenkaan.

Muutoksen vuodenajat, kevät ja syksy, on kokoajan kasvattaneet suosiota mun omien lempparivuodenaikojen listalla. Keväästä olen pitänyt aina, ehkä myös sen takia, että olen syntynyt keväällä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan pitää myös syksystä. Ehdottomasti myös retkeilyn näkökulmasta, nämä kaksi vuodenaikaa ovat parhaita, ainakin jos metsään aikoo suunnata.

Väitän, toisin kuin moni luulee, retkeilyyn ei tarvitse mitään kovin erityisiä varusteita eikä mitenkään erityisen paljon suunnittelua. Tietysti joku ihan vaan ihmisenä tarvitsee kaikkeen tekemiseen enemmän pohdiskelua ennakkoon, mutta noin ylipäätään retkelle lähteminen onnistuu myös hyvin helposti.

Eilen olin aamupäivällä ajatellut mennä kolmen pienimmän kanssa käymään lähimetsässä poimimassa piirakkapuolukat. Vanhin lapsista oli kuitenkin edellisenä päivänä toivonut, että tehtäisiin kaikki yhdessä jotain, joten vaihdettiin lennosta suunnitelmaa ja lähdettiinkin vasta iltapäivällä koko perheellä metsään. Evääksi otettiin välipalakeksejä, kaakaota termariin ja porkkanatikkuja pakasterasiaan. Kolmasluokkalainen otettiin suoraan koulun pihalta kyytiin ja ajettiin metsän reunaan. 

Pukeutumiseen retkelle pätee samat perusajatukset kuin ulkoiluun ylipäätään. Kerroksia kannattaa olla, jotta niitä voi tarpeen mukaan vähentää tai lisätä. Kaikkien vaatteiden kannattaa olla sellaisia, jotka saavat likaantua. Eilen pienemmillä oli päällä kuorihousut, jotka on maassa möyrytessä näppärät. Isommat juoksentelivat samoilla verkkareilla, millä olivat koulussa olleet. Sää oli yllättävän lämmin ja takit lensivät kaikilta aika nopeasti reppuun tai rattaiden alakoriin.

Vauva kulkee mukana retkillä juoksurattaissa tai kantorepussa, riippuen vähän siitä, millaista reittiä ollaan menossa ja mihin aikaan. Eilen nukkui koko reissun ja juoksurattaat kulkevit melko näppärästi poluillakin, ainakin vähän isommilla. Tosi juurakkoiselle tai kiviselle reitille ei kannata rattaiden kanssa lähteä.

Eilen käveltiin ehkä puoli kilometriä polkuja tien varresta hakkuuaukean reunaan. Kerättiin muutama pakasterasiallinen puolukoita, syötiin eväitä ja istuttiin mättäällä. Lapset leikkivät, hyppivät kivillä ja kannoilla ja juoksentelivat pitkin poikin. Ihmeteltiin yhdessä leppäkerttuja ja lupasin kolmevuotiaalle, ettei kivien välissä asu krokotiileja. Muutama tunti metsässä teki ehdottomasti hyvää meille kaikille.

Päiväkotiin mars!

Meidän pienin muru on nyt kolmatta viikkoa käynyt päiväkodissa, kolmena tai neljänä päivänä viikossa. Harjoittelu jäi sairastelun takia kesken, mutta muuten hoidon aloitus on sujunut aivan yli odotusten.

Ajattelin, että minuun takertuvan vauvan kanssa päiväkodin aloitus olisi jotenkin älyttömän vaikeaa, mutta kaikki on mennyt hienosti. Ensimmäisenä hoitopäivänä tyttö oli itkeskellyt pitkin päivää, ollut hoitajan sylissä ja saanut lohdutukseksi useamman kerran maitoa pullosta. Mutta ensimmäiseen päivään jäi itkut, pääosin. Edelleen jää nyyhkyttämään, mutta menee kuitenkin hoitajan syliin, kun sanotaan päiväkodin eteisessä aamulla heipat.

Henkilökunta, varsinkin pienten ryhmässä on aivan ihana! Arvostan sitä, miten paljon joustavat ja sopeutuvat lapsen tarpeisiin, eikä pelkästään niin, että lapsi sopeutetaan päiväkotiin. Muutamana ensimmäisenä päivänä vauva oli saanut nukkua aamupäikkärit jo ennen ulkoilua, kun aamulla oli herännyt ihan turhan aikaisin. Sen jälkeen arjen rytmittyminen on auttanut myös pidentämään yöunia aamusta, joten aamu-unia ei ole enää tarvittu. Iltapäivällä olen saanut mennä hakemaan hymyilevän mimmin.

Ehkä kuitenkin kaikista ennalta-arvaamattominta on se, että tyttö on ollut päiväkodin aloituksen jälkeen uskomattoman tyytyväinen myös iltaisin kotona. Odotin, että viimeistään hoitopäivän jälkeen pieni takertuu minuun, mutta tyyppi onkin itse aurinko. Tyytyväisenä mönkii pitkin lattioita ja pistää suuhunsa kaiken, mitä vain sormiinsa löytää.

Meille molemmille, vauvalle ja minulle, arjen aloitus on selvästi tehnyt hyvää. Yhdessäolo iltaisin ja vapaapäivinä tuntuu erityisen hyvältä, kun on saanut välillä tehdä jotain ihan omaa. Minun harvatkin lähiopetuspäivät on siirrytty hoitamaan etänä, joten kotona vietän lähes kaikki arkipäivät. Kuitenkin maiseman vaihdos tekee välillä hyvää, joten muutaman päivänä olen mennyt tekemään tehtäviä kodin ulkopuolelle. Tänään kävin pitkästä aikaa taas koululla hakemassa kirjoja.

Myös isompien arki on alkanut hienosti, jos ei lasketa sitä, että melkein kaikki ovat joutuneet olla muutamia päiviä kotona sairastamisen vuoksi. Viisivuotias sai päiväkodissa itse toivomansa järjestelyn, etti päiväunia tarvitse enää nukkua. Kaksivuotias siirtyi isompien ryhmään, mutta sai pitää tärkeäksi tulleen omahoitajansa ja muutama kaverikin siirtyi vanhasta ryhmästä. Koululaiset ovat kulkeneet reippaasti pyörällä koulumatkat ja tehneet yllättävänkin omatoimisesti läksyt heti kotiin tultua. 

Toivotaa, että kaikki sujuisi jatkossakin hyvin ja saataisiin pysyä terveinä. Millään en jaksa uskoa, että koko syksy säästyttäisiin flunssalta, mutta jospa pahimmat kiertäisivät tämän talon. Tässä vaiheessa kuitenkin voi sanoa, että meille kuuluu hyvää!

Vaunu perässä metsään

Ajattelin palata vielä myöhemmin yhteen pidemmän kesälomareissun tunnelmiin, kun saan kuvat käsiteltyä, mutta nyt on tuoressaa muistissa tämän kesäloman viimeinen reissu. Nyt äkkiä muutama sana ja kuva siitä, ennen kuin koulu alkaa ja kesä on vain muistoja.

Ajelimme ystäväperheen kanssa asuntovaunuilemaan pariksi yöksi Evon Niemisjärville, keskelle ei mitään, ihan metsään. Mies oli käynyt yhden yön siellä viikkoa aiemmin poikien kanssa, mutta me muut emme olleet koskaan aiemmin. Tarkoituksena oli uida, retkeillä ja ihan vaan olla yhdessä. Näitä kaikki saimme ja vähän vielä enemmän, kesä antoi parhaita kelejään vielä tälle elokuulle.

Raahattiin metsään mukaan kaikille pyörät. Vaikka kahden aikuisen ja viiden lapsen pyörien ja pyöräkärryn pakkaaminen mukaan vaati jonkun verran järjestelyjä, se ehdottomasti kannatti. Varsinkin lasten pyörät olivat kovassa käytössä, vanhan käytöstä poistetun leirintäalueen metsäteitä oli mukava suhailla edestakaisin.

Vietettiin paljon aikaa pienen kävelymatkan päässä olevalla uimarannalla ja sen viereisellä nuotiopaikalla. Perjantai-iltana käveltiin muutamalle muullekin Niemisjärvien ympäristössä olevalle laavulle ja nuotiopaikalle, mutta viimeinen viikonloppu ennen koulujen alkua oli houkutellut paikalle reippaasti väkeä ja kaikilla paikoilla oli jo muita seurueita.

Lapset silminnähden nauttivat olostaan ja teki reissu itsellekin hyvää. Jopa aiemmin viikoilla kuumeillut vauva oli kohtalaisen tyytyväinen ja nukkui vaunussa hyvin. Lauantaina tehtiin vielä pieni retki metsäpolkuja pitkin kalliolle laittamaan notskiruokaa ja sitten meidän matka taittui takaisin kotiin päin, kummitytön rippijuhlien kautta.

Jos kaipaatte Etelä-Suomesta karavaanikohdetta luonnon keskellä, niin voin suositella kyllä tätä. Evo on Hämeenlinnan ja Lahden välillä, sinne ajellessa voi vaikka tutustua vielä lähellä oleviin pikkukyliin. Niemisjärvet ovat Evon Länsireunalla ja niihin istutetaan säännöllisesti jalokaloja. Kalastuksesta innostuneet voivat helposti ostaa muutamaksi päiväksi luvat puhelimella. Onkia saa ilman maksullista lupaa. Järvien ympäri kiertää polut ja ympäristöstä löytyy useita keittokatoksia, nuotiopaikkoja, uimaranta ja jätteiden lajitteluasemakin. Ainoastaan puhdasta vettä ei taida saada mistään, eikä sähköä vanhalle leirintäalueelle enää tule.

Ensimmäinen vaunureissu osa 2.

Alunperin tarkoituksena oli mennä Yyterin hiekkarantoja ihmettelemään Poriin, mutta koska tuleva sää näytti sateiselta, ajattelimme, ettei jaksa ajella niin pitkää matkaa jos ei rantakelejä kuitenkaan saada. Alkoi tehdä myös mieli suihkuun ja lapset kaipasivat leikkipaikkaa, joten etsittiin netistä lähialueilta sopivan hintaista leirintäeluetta. Päädyttiin ajelemaan Ikaalisiin, Toivolansaaren leirintäalueelle.

Se oli lopulta reissun ainoa päivä, kun satoi kunnolla. Leirintäalue oli ihan mukavan oloinen. Kävin muutaman lapsen kanssa ruokaostoksilla ja samalla etsimässä värityskirjoja tai jotain muuta mukavaa tekemistä sadepäivälle. Isommat pojat pääsivät sillä aikaa minigolfaamaan leirintäalueella. Iltapalaksi paistettiin makkaraa grillikodassa ja pienimmän nukahdettu lähdin yksin sateessa pyöräilemään.

Löysin pyörälenkillä luontopolun ja monta muutakin kaunista reittiä. Ajelin metsäpolkuja, rantoja pitkin meneviä hiekkateitä ja asfalttikatuja kauniiden vanhojen puutalojen ohi. Ikaalinen näytti kauniilta kaatosateenkin läpi, mutta olin tyytyväinen, että pääsin lenkin jälkeen lämpimään suihkuun.

Sadepäivän jälkeen oli selvästi osalla porukasta ensimmäisiä merkkejä reissuväsymyksestä. Harmaa sää ei piristä keetään ja vaunu käy ahtaaksi, kun ei voi aurinkoisen sään tapaan ulkoilla. Märkiä vaatteita ei saa missään kunnolla kuiviksi ja hermo kiristyy sitä mukaa, kun kuivat sukat loppuvat kaapista.

Onneksi kuitenkin jatkoimme pienen keskutelun jälkeen matkaa Raumalle, koska siellä taas aurinko pilkotti pilven takaa. Vanhimman tytön kummisetä perheineen oli sopivasti palannut omalta lomareissultaan kotiinsa, yhteen Vanhan Rauman kauniista puutaloista. Otimme kutsun lounaalle iloisina ja hieman häkeltyneinä vastaan, vaikka tapaamisesta olimmekin viestitelleet.

Kyläilyn jälkeen kävelimme pitkin mukulakivikatuja leikkipuistoon, jossa vierähti lopulta pitkälle iltapäivään. Mies lähti vielä pelaamaan beachia ja itse jäin laittamaan lapsia nukkumaan vaunuun. Voi melkein jo sanoa, että yövyimme meille tutuksi tulleessa paikassa Pärskän, eli Bergströmin lammen, uimarannan parkkipaikalla. Olimme samassa paikassa yötä muutama vuosi aiemmin, kun reissasimme asuntoautoilla ystäväperheen kanssa.

Seuraava päivä, keskiviikko, oli tämän reissun viimeinen. Olimme saaneet vinkin Uudessakaupungissa olevasta Bonk-museosta, jossa päätimme vierailla ennen varsinaista kotimatkaa. Uuteenkaupunkiin ajelimme pieniä teitä rannikkoa pitkin ja näimme söpöjä pieniä kyliä auton sateen raidoittamien ikkunoiden läpi. Perillä ei taaskaan enää satanut, olimme uskomattoman hyvin selviytyneet sateiden alta pois. Samaan aikaan Itä-Suomessa myrskysi ja sähköt meni poikki tuhansilta, joten kiittelimme päätöstä lähteä länteen.

Bonk-museo on käymisen arvoinen paikka. Sisällä museossa on toinen toistaan mielikuvituksellisempia koneita ja niiden mainoksia. Lipun hintaan kuuluu opastettu kierros tai vaihtoehtoisesti saa ottaa mukaansa kansion, jossa kerrotaan samat asiat ja voi kierrellä museossa itse haluamassaan järjestyksessä. Isommat innoistuivat koneiden ihmettelystä, mutta piempien kanssa oli hieman haastavaa, ettei mihinkään saanut koskea.

Ulkorakennuksessa sen sijaan on lasten oma Bonk-paja, jossa saa koskea ihan kaikkeen. Siellä on kaikenlaisia työkaluja ja pieniä nippeleitä, vanhoja purettuja sähkölaitteita ja koneita, joita saa korjata tai jatkaa purkamista. Siellä saa rakentaa oman mielikuvituskoneen, kirjoitta lapulle mitä sillä voi tehdä ja nostaa hyllylle seuraavien ihmeteltäväksi. Lapset olivat haltioissaan tästä paikasta. Yhdelle tuli lähtiessä itku, kun ei voitu jatkaa koneen rakentamista ihan iäisyyttä. Lupasin heti kotona etsiä tarvikkeita, joilla rakentamista voisi jatkaa.

Laitettiin vielä ruokaa Sorvakon rantatien parkkipaikalla, joka muuten sopisi hyvin myös yöpaikaksi. Ja lapset riehuivat leikkipuistossa viimeiset energiat pois ennen kotimatkaa. Viimeinen ja reissun pisin matkustuspätkä Uudestakaupungista kotiin sujui uskomattoman hyvin. Vauva nukkui lähes koko matkan ja muutkin viihtyivät äänikirjoja kuunnellen.

Toivottavasti tekin olette nauttineet Suomen kesästä!

Ensimmäinen vaunureissu osa 1.

Meistä tuli lopulta kesäkuussa karavaanareita! Oltiin viime kesästä asti haaveiltu asuntovaunusta ja mietitty sen hankkimista silloin tällöin, mutta kuitenkaan tekemättä mitään asian eteen. Sitten yhtenä sunnuntaina otettiin asiaksi etsiä sopivia vaihtoehtoja netin myyntipalstoilta. Maanantaina mies soitteli muutaman perään ja sopi menevänsä yhtä katsomaan. Meni ja ostin sen, oikein sopivan kokoisen meidän perheelle.

Tiistaina menin ikeaan ostamaan kaikkea tarpeellista tavaraa vaunuun ja illalla aloitettiin pakkaaminen. Keskiviikkoiltapäivällä olimme jo matkalla. Otin kameran mukaan, ilman akkua ja ilman muistikorttia, joten nyt pärjätään näillä puhelimella räpsityillä.

Ensimmäinen etappi oli sopivan lähellä kotoa, Lahdessa. Ihan alkuun pakollinen käynti Kärkkäisellä loppujen tavaroiden haalimiseksi. Reissun alkumetreillä meillä oli mukana myös lasten serkkutyttö ja yksi meidän pojista oli lähtenyt serkkujen mukana mökille pari päivää aiemmin. Lahti näytti parhaita puoliaan. Illalla ihmeteltiin Pikku-Vesijärven suihkulähteitä ja joka puolella parveilevia hanhia. Oltiin yö parkkipaikalla ja aamulle luvattiin käynti maauimalassa.

Lahden maauimala hauska paikka. Altaat on rakennettu mäkihyppytornien juurelle, mäkimontun pohjalle ja auringossa voi makoilla montun rinteillä olevilla tekonurmimatoilla. Näppärää senkin vuoksi, että paikka pysyy helposti siistinä, kun irtonurmea tai hiekkaa ei ole missään.

Kaksi allasta riitti hyvin. Pienempi allas sopi syksyllä kolme vuotta täyttävälle täydellisesti ja viisivuotiaskin viihtyi. Isomman altaan päädyssä oli sen verran matalaa, että isommat lapset ylettyivät hyvin pohjaan. Isomman altaan keskivaiheilla toisessa reunassa oli paikka, josta sai hyppiä.

Uintien jälkeen jatkoimme matkaa yhdeksi yöksi Luhankaan, miehen siskon perheen mökille. Saimaan vesi oli ihan uskomattoman lämmintä. Vauvakin istui ja polskutteli useamman tunnin rantavedessä. Saunaa ei kaivannut kukaan. Pääsin tasapainoilemaan sup-laudalla ensimmäistä kertaa elämässä ja illalla käytiin vielä pyörälenkillä katsomassa auringonlaskua.

Pienellä mökkitiellä peruutellessa vaunu sai ensimmäiset ja toistaiseksi myös viimeiset vaurionsa. Mäntyyn peruuttaminen ei selvästikään kannata. Onneksi mitään lampun kuvun hajoamista vakavampaa ei tapahtunut, lamputkin toimivat edelleen.

Perjantaina kokoonnuimme viikonlopuksi Muuramen Isolahteen, miehen toisen siskon perheen luo koko suku. Paikalle saatiin kuusi asuntovaunua ja muutama teltta, sisällä talossakin yöpyi vielä osa porukasta. Saatiin ihan superhienot, kesäiset hellekelit koko viikonlopuksi, eikä vaunussa oikeastaan käyty kuin syömässä ja nukkumassa. Pikkutytöt tulivat jossain vaiheessa rauhassa rakentamaan legoilla.

Oli ihana nähdä sukulaisia. Jutella, syödä vuorotellen lohikeittoa ja jäätelöä, istua auringossa, käydä välillä uimassa ja jutella taas. Lapsetkin nauttivat serkkujen seurasta, mutta sunnuntaina oli ihana jatkaa matkaa ihan vain omalla perheellä sosiaalisen ähkyn jälkeen. Kelit näyttivät huononevan alkuviikoksi, joten valittiin suunnitellun Itä-Suomen sijasta länsi, jonne sääennuste lupasi edes vähän sateettomampaa.

Lopulta ajelimme vaunu perässä Laivarantaan Virroille. Laitettiin vaunu parkkiin punaisten ranta-aittojen viereen. Käytin lapsia uimarannan puolella pulahtamassa, huidoin itse sen ajan mäkäräisiä rannalla. Haettiin paikallisesta pizzat iltapaksi ja alettiin unille.

Aamulla mies oli käynyt vähän turhan aikaisin heränneen vauvan kanssa kävelyllä Virtain kylällä. Me muut nukuimme tyytyväisinä pitkään. Syötiin aamupalaa vaunussa ja jatkettiin matkaa.